Jan Zelivskyn saarna 30.7.1419
Hussilaisen pappi Jan Zelivskyn saarna Meidän Rouvamme Lumessa kirkossa Prahan uudessa kaupungissa 30. heinäkuuta 1419. Saarnan jälkeen hurjistunut väkijoukko hyökkäsi Prahan kaupungintaloon, vapautti hussilaiset vangit, heitti useita virkamiehiä ulos ikkunasta (ns. defenstraatio) ja vaihtoi täten kaupungin hallinnon ennen lounasaikaa.
Kun suuri ihmisjoukko kokoontui Jeesuksen ympärille eikä heillä ollut mitään syötävää, Jeesus puhui opetuslapsilleen ja sanoi: ”Minun käy sääliksi kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää; enkä minä tahdo laskea heitä syömättä menemään, etteivät he nääntyisi matkalla”. Niin opetuslapset sanoivat hänelle: ”Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää, että voimme ravita noin suuren kansanjoukon?” Ja Jeesus sanoi heille: ”Montako leipää teillä on?” He sanoivat: ”Seitsemän”. Niin hän käski kansan asettua maahan. Ja hän otti ne seitsemän leipää, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, että he panisivat ne kansan eteen. Heillä oli myös joitakin kalasia, ja siunattuaan ne hän käski panna nekin kansan eteen. Niin he söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jäljelle jääneet palaset, seitsemän täyttä vasullista. Ja niitä, jotka aterioivat, oli neljätuhatta miestä, paitsi naisia ja lapsia. Ja hän käski heidät luotansa. (Matteus 15:32-39 ja Markus 8:1-10)
Jeesuksen ympärillä oli suuri joukko. Aina välillä Vapahtajamme opettaa meitä pelastavilla sanoillaan ja aina välillä hän opettaa opettaa meitä eleillään ja teoillaan. Jeesus alkoi toimia ja opettaa. Elämä, joka eletään opetusten mukaan, on parempi esimerkki kuin sanat, ja se kannustaa monia ihmisiä tekemään hyviä tekoja. Meidän aikanamme on harvoja, jotka opettavat elämänsä ja sanojensa esimerkin kautta, ja niinpä ohjeistusta on vähän. Pyhimykset tukevat sanojaan käytöksillään ja he saavat aikaan etenemistä. Viime viikolla meidän Herramme neuvoi meitä näillä hyödyllisillä sanoilla. Tänään hän opettaa meitä toiminnan kautta.
Tässä tapauksessa paljous, joka seurasi Herraa, sai täyttymyksen. Vain hyvät ihmiset, jotka työskentelevät uskollisesti, ansaitsevat tulla ravituiksi Kristuksen leivällä. Vain hyvillä ihmisillä on oikeus osuuteen leivästä. Kuten apostoli sanoi, joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä (II tessalonialaisille 3:10). ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon (Matt. 11:28). Vain niillä, jotka tekevät työtä, on oikeus sanoa: ”tämä on meidän jokapäiväinen leipämme”. Muut, jotka syövät tätä leipää, ovat varkaita ja huijareita. Ja mitä sanoisin ehtoollisleivästä? Epäilemättä, ne, jotka työskentelevät hyödyttömien pyrkimysten eteen, syövät leipänsä oikeutuksetta. Ne, jotka myyvät sunnuntaisin eivät ole leivän arvoisia. Ne, jotka antautuvat syntiin ja kiusaukseen leipäpalan takia, eivät ole arvollisia. Ne, jotka tekevät tekosiaan ajattelematta yhteistä hyvää, olivatpa kuninkaita, ruhtinaita, tuomareita tai muita hovin joutilaita, jotka välttävät työtä ja komeilevat ylellisyydessä, jonka eteen toiset ovat suuresti hikoilleet ja raataneet, eivät myöskään ole leivän arvoisia. Prelaatit, jotka eivät työskentele kansan kanssa evankeliumin määräysten mukaisesti, vaan jotka toimivat ahkerasti ryöstääkseen kansalta, eivät ole leivän arvoisia. Ja entäpä kaikki ne kirkon papit, jotka eivät ole ottaneet asianmukaista vihkimystä? Kuinka he voisivat olla hengellisen leivän arvoisia? He sanovat tekosyykseen: ”En ole arvollinen vastaanottamaan sakramenttia säännöllisesti.” Entä mitä sanoisin munkeista ja nunnista? He eivät tee mitään hyödyllistä, työllistäen itsensä joutavilla pikkuseikoilla. Herra antaa tyydytyksen vain sellaisille, jotka seuraavat häntä, kuten tämä väenpaljous täällä. Siksi Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo: ”Katso, minä syötän heille, tälle kansalle, koiruohoa ja juotan heille myrkkyvettä. Ja minä hajotan heidät kansojen sekaan, joita eivät he eivätkä heidän isänsä ole tunteneet, ja lähetän heidän jälkeensä miekan, kunnes minä heidät lopetan.” (Jeremia 9:15-16)
Voi niitä, joita hallitsee ylpeys ja Kristuksen leivän puute. Kaikki, jotka saavat leipänsä epärehellisen keinoin, ovat vailla Kristuksen leipää. Sellaisia ovat käsityöläiset, kultasepät, maalarit, teurastajat, leipojat ja kivenhakkaajat, vaikka he työskentelevät ahkerasti. Jopa varas näkee suuren vaivan varastaessaan aivan kuten ne, jotka ansaitsevat leipänsä syntisesti ja vailla uskoa.
Tänään palautamme mieleemme kolme asiaa evankelista, ensimmäiseksi Kristuksen kaikkivoipan armon. Toiseksi, katumuksen välttämättömyyden, ja kolmanneksi, hänen opetustensa hyödyllisyyden. Meille on alun perin näytetty, että Kristus on todella ihminen yhtä lailla kuin Jumala, kykenevä tyydyttämään koko maailman ihmiset armonsa avulla. Meille on välttämätöntä uskoa häneen, pysyä hänen luonaan kolme päivää ja huutaa häneltä apua niinä aikoina, kun tarvitsemme, jotta hän voisi kannattaa meitä. Missä ovat ne papit, näinä aikoina, jotka saarnaisivat kolme päivää autiomaassa? Missä ovat prelaatit, jotka rakastavasti välittävät hädänalaisista ruokkimalla heidät niin, etteivät he näänny matkallaan? Vaikuttaa siltä, etteivät he anna häiritä itseään moisilla asioilla. Hän ei tule hengessä heidän luokseen kysyäkseen opetuslapsiltaan, kuinka monta viipaletta heillä on Herran köyhien tyydyttämiseen. Mutta nämä ovat nimenomaan ne, joille on suunnattu käsky. ”Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa, ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä, kaikki jotka ovat otetut minun nimiini, ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt. Tuo esiin sokea kansa, jolla kuitenkin on silmät, ja kuurot, joilla kuitenkin on korvat.” (Jesaja 43:6-7.) Tämä on se, mitä näiden mestarien täytyy tehdä. Heidän täytyy moninkertaistaa leipä mutta olla syömättä sitä. Hesekielin sana on tullut toteen, ”minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani” (Hesekiel 34:8).
Viime sunnuntaina selostin, kuinka ihmisellä täytyy olla hyvä taju oikeudesta, horjumaton usko, rakkautta ilman petollisuutta ja suuri toivo, jos hän tahtoo voittaa maailman ja helvetin. Koska on mahdotonta saavuttaa näitä hyveitä omilla ansioillamme, Herra vahvistaa meitä tänä päivänä elämän leivällä, joka vahvistaa meitä, hänen valittujaan, pysymään lujina. Miellyttäköön se taivasta että hän elvyttää meidät, vaikka olemme heikkoja uskossa...
Jeremia kirjoitti Paulille, ”on simoniaa antaa se, mikä kuuluu köyhille, ihmisille, jotka eivät ole köyhiä. Paitsi ruokaa ja vaatteita, älä anna mitään, jotta ei näyttäisi siltä, että annat lasten leivän koirille. Herra on kieltänyt antamasta sitä, mikä on pyhää, koirille. Todellakin, meidän aikanamme koirat syövät pyhän leivän ja pyhän hyväntekeväisyyden, joka kuuluu köyhille. Se annetaan tuopeissa taikureille, heidän palvelijoilleen, heidänkin palvelijoilleen ja hänen koirilleen. Kaikki, jotka syövät poikien leivän, toimivat totuutta vastaan aivan kuten koirat, jotka hyppivät saadakseen luun.
”Katso, he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää.” Kolmen päivän ajan ihmiskunta lähestyy Jumalaa, mutta kolmena yönä he loittonevat Hänestä. Ensimmäinen yö on ylpeys, joka saa ihmisen hylkäämään Jumalan. Ylpeys saa alkunsa hylkäämisestä, kun sydän vieraantuu siitä, joka on sen tehnyt. Toinen yö on lihan himo. Kolmas yö on ahneus, joka saa ihmisen himoitsemaan toisen omaa. Ylpeydessään ihmiset etäännyttävät itsensä Jumalasta, vaikka yrittävät ylentää itsensä. Himojensa kautta ihmiskunta laskeutuu arvollisuuden alapuolelle, yrittäessään tavoitella sellaista, mikä on maailmasta, ja siten kiinnitäessään itsensä sellaiseen, mikä on katoavaista. ”Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä olette jo saaneet lohdutuksenne” (Luukas 6:24). Jos tahdomme Jumalan lohdutuksen, meidän täytyy palata tekemään hyvää ja lakata tekemästä pahaa. ”Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle” (Efesolaisille 4:28).
Hän kysyi heiltä: ”Montako leipää teillä on?” He sanoivat: ”Seitsemän”. Sitten hän käski väkijoukon istua alas maahan. Näillä seitsemällä leipäpalalla hän tuo meille tyydytyksen. Ensimmäinen pala on parannus syntisiin elämiimme... Toinen pala on nöyrä ja rehellinen syntiemme tunnustaminen... surun pala, murheen pala, sillä olemme tehneet vääryyttä. Tämä pala täytyy kestää syntiemme tähden. Neljäs pala on ahdistus uudelleen lankeamisen mahdollisuuden edessä.. Viides pala on halu kulkea oikeamielisyyden tietä... Kuudes pala on pyhien isien seuraaminen... Seitsemäs pala on kaikkien ilkeiden halujen vakava rankaiseminen. Kaikille, joilla on nämä seitsemän palaa, Kristus antaa vuorella täyden lohdutuksen. Ja ottaen seitsemän leipäpalaa, hän kiitti, ja antoi ne opetuslapsilleen, jotta nämä panisivat ne ihmisten eteen. Krysostomoksen mukaan hän valmisti eläessään kaksi maallista juhla-ateriaa seitsemästä leipäpalasta ja kahdesta kalasta, mutta hengellisen aterian hän valmisti joka päivä. Joka kerta kun hän saarnasi, hän tarjoili jumalallista ruokaa.
Heillä oli myös seitsemän kalaa, ja siunattuaan ne hän käski panna nekin kansan eteen. Niin he söivät ja tulivat ravituiksi. Kuinka armollinen olikaan Luoja, jolle kuuluu kaikki maan päällä ja kaikki taivaissa, verrattuna maallisiin rikkaisiin, jotka suurella vaivalla esittelevät vaurauttaan juhla-aterioilla, mutta jotka eivät koskaan tule tyydytetyiksi.
Meidän täytyy suuresti hämmästellä ihmeitä, eikä vain sitä, mitä olemme tänään oppineet. Suurin ja mahtavin ihme oli maailmankaikkeuden luominen, sitten Nooan pelastus arkissa, kansojen ja kielien jakaminen, uhripässi, jota tarjottiin Aabrahamille, Punaisen meren jakaminen, pilari, joka päivisin koostui pilvistä ja öisin tulesta, manna, joka tippui taivasta, kivestä valunut vesi, kaksi kyynärää pitkät viiriäiset, jotka peittivät maan, Aaronin sauva, josta kasvoi kaksi versoa ja kaksi kypsää mantelia, pronssikäärmeen nähneiden ihmisten parantaminen, Israelin lasten vaatteet, jotka eivät kuluneet neljässä kymmenessä vuodessa, auringon pysäyttäminen Gibeonissa ja kuun pysäyttäminen Aijalonin laaksossa. Jerikon muurit, jotka sortuivat seitsemän päivän jälkeen, Daavidin voitto Goljatista, kuinka korpit ruokkivat Eliaa nälänhädän aikana, joka kesti kolme ja puoli vuotta... Kahdesti viisikymmentä sotilasta tuhottiin tulella tämän profeetan käskystä, Jordanin vesien jakautuminen, lesken öljy, suunemilainen lapsi, Naamanin parantaminen ja Geehasin rankaiseminen lepralla, Topiaksen parantaminen sokeudesta kalan sapella, Danielin pelastuminen leijonien luolasta ja Joonan valaan vatsasta. Kristus syntyi neitseestä, vesi muutettiin viiniksi, kolme nuorta nousi kuolleista: Jairuksen tytär, lesken poika kaupungin portilla ja Lasarus omasta haudastaan. Katso, mikä ihmeiden paljous!
Praha, Kansallinen ja yliopiston kirjasto MS. V G foliot 22r-30r. Suomentanut Thomas A. Fudgen englannin kielisestä käännöksestä Jenni Sahramaa.
